torstai 4. joulukuuta 2014

Runoa sanoin ja kuvin

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestivät vuonna 2014 kirjoitus- ja valokuvauskilpailun, joiden molempien teemana oli runo. 

Kirjoituskilpailun sato oli runsas ja tuomariston tehtävä haastava. Kisassa palkittujen valintaan tuomaristo kuitenkin päätyi yksimielisesti. Raadin sanoin: ”Kiitettävää tuomariston mielestä oli itseilmaisun ilo runoissa. Monesti mietittiin omaa elämää runon muodossa.”

Kirjoituskilpailun voitti Veera Vartiainen runollaan anthem. Tätä runoa voi sekä lukea että katsoa, sillä runo on myös kuin kuva. Runon alku kuuluu näin:

joku oli jättänyt viemärinkannelle puukon,
kuin murha-aseen ja sen varsi oli punainen, punaista muovia
lupiineja kaikkialla, vaaleanpunainen auringonlasku ja ääriviivat pehmeitä, edessä istuva mies kuin francis baconin omakuva, lämmin rujo pehmeä, sinappinenkin ehkä
ilmassa tuoksui junan vessa, uudet linja-autot, mistä saa inspiroitua,…


Kirjoituskilpailun tulokset löydät tästä: Kirjoituskilpailu 2014, tulokset (pdf)
Lue koko voittajaruno sekä muut kisan parhaat runot: Kirjoituskilpailu 2014, parhaat runot (pdf)

Kuva kuin runo -teema tuotti valokuvauskilpailuun upeita otoksia eri puolilta Suomea. Kilpailun raati luonnehti kuvia seuraavasti: ”Tulokset kertovat, että valon kielessä on sanat niin arjen ilmiölle kuin omille tunteille. Kamerat runoilivat kiinnostavasti luonnossa, kesän tapahtumissa ja mielikuvan maailmassa. Visuaaliset runot löytävät valon poluilta vaikuttavan tyylilajikirjon.”

Valokuvauskilpailun voitti Ahti Kannisto utuisen hehkuvalla kuvallaan Auringon kultaama.


Valokuvauskisan tulokset löytyvät tästä: Valokuvauskilpailu 2014, tulokset (pdf)
Katso kisan parhaat kuvat albumista: Valokuvauskilpailu 2014, parhaat kuvat

Kilpailujen raadit onnittelevat voittajia ja kiittävät kaikkia osallistujia.
Vuoden 2015 kilpailujen teemat julkaistaan kesäyliopiston nettisivuilla keväällä 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti