keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Rohkeutta ja oppia seniorien kirjoittajaryhmästä

Seniorien kirjoittajaryhmään Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistolle on saapunut tänään neljä osallistujaa. Muutamien käytännönasioiden jälkeen opettaja Marja-Riitta Vainikkala antaa ensimmäisen tehtävän.

”Jatkakaa tajunnanvirralla lauseesta jos se vain olisi mahdollista, niin. Tämä on vain itselle, näitä ei lueta. Saadaan kynä lämpenemään. Käytetään kymmenen minuuttia tähän.”

Osallistujat kirjoittavat hyvin keskittyneesti, ilman taukoja. Vieruskaverin kanssa ei jutella eikä kenenkään pöydällä näy kännykkää. Harjoituksen jälkeen he hymyilevät ja kertovat tämän olleen helppo aihe.

Seuraavassa tehtävässä on kolme vaihtoehtoa: oma aihe, elämäntarina-aihe tai ottaa aiheeksi jokin kohta lämmittelytekstistä ja jatkaa siitä. Tätä viimeisen vaihtoehdon tapaa kutsutaan kuulemma silmukoinniksi. Nyt on 20 minuuttia aikaa ja tekstit on tarkoitus myös lukea ääneen.

Kirjeitä läheisille, tunnelmointia kuvista

Viideskin ryhmän jäsen saapuu ja kertoo bussin myöhästyneen. Taas kaikki kirjoittavat keskittyneesti. Tunnelma huoneessa on hyvin levollinen ja rauhallinen.

Kun parikymmentä minuuttia on kulunut, Vainikkala pyytää jokaista vuorollaan lukemaan kirjoittamansa tekstin. Aiheet vaihtelevat. Eräs naisista haluaisi lukea tekstin, jonka on kirjoittanut kotona vanhasta valokuvasta. Joku on kirjoittanut ajatuksistaan ja tunnelmistaan uuden vuoden alkaessa. Joillakin on pitkäjänteisempi kirjoitustyö meneillään, ja he ovat jatkaneet sitä. Läheisille kirjoitetaan sinuttelumuodossa.

Lopuksi kirjoitetaan vielä kolmas teksti, ja sekin luetaan ryhmässä. Jokaisen tekstin jälkeen opettajalla on jotakin myönteistä sanottavaa. Hän kehuu, rohkaisee, huomioi hyviä yksityiskohtia ja nostaa esiin kirjoittamisen tekniikoita.

Ideoita ja ihania ihmisiä

Ryhmään kuuluvat kertovat saaneensa tapaamisista ideoita, rohkaisua, käytännön oppia, ihania ihmisiä ja erinomaisen opettajan. Vainikkala on vapaa kirjoittaja, kirjallisuuskriitikko, tietokirjailija, kirjallisuusterapiaohjaaja ja luovan kirjoittamisen opettaja.

Osallistujat painottavat, että ryhmässä ei arvostella. ”Täällä kukaan ei odota keneltäkään mitään. Kirjoittamisen halu riittää ja tajunnanvirralla voi kirjoittaa. Ajan kanssa kehittyy. Eikä tarvitse mitään julkaista. Voi kirjoittaa itselleen tai omaisilleen.”

Alussa uutta tulijaa voi jännittää, mutta on hyvä oppia pois omista kirjoittamisen tulpistaan. ”Antaa vain tekstin tulla. Ja meille on opetettu, miten raakatekstiä voi sitten muokata paremmaksi.”

Joskus tapaamiseen tullessaan ei edes tiedä, mitkä aiheet kohta nousevat tajunnanvirrasta paperille. Kirjoitettu teksti voi näyttää kuin toisen tekemältä. Toisinaan voi olla vaikeaa siirtyä arjen haasteista, vaikka myöhästyneestä bussista, suoraan kynän ja paperin ääreen. Näihin tilanteisiin saa kuitenkin ymmärrystä, ja aiheissa on aina vaihtoehtoja.

Myös edullinen kurssimaksu saa kiitosta. Monissa harrastuksissa maksut ovat nousseet, mutta kirjoittajaryhmässä voi käydä muutamalla kympillä.


Kuva Merja Kuure


Ikääntyvien yliopisto ja senioritoiminta ovat merkittävä osa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston toimintaa, ja seniori-ikäiset ovat keskeinen opiskelijaryhmä kesäyliopistossa. Uusi Kirjoittajaryhmä senioreille aloittaa aina syys- ja kevätlukukauden alussa.


Teksti: Anna Nieminen

Lue lisää senioritoiminnasta:
http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/ikaantyvien_yliopisto_ja_senioritoiminta/

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kesätöissä kesäyliopistossa – ohjelmointia ja taikurikursseja




Oululaisella Sofia Gokkoevalla, 19, on mielenkiintoinen kesätyö. Hän on harjoittelijana Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa ja toimii apuopettajana Lasten ja nuorten kesäyliopiston työpajoissa.




”Kurssin alkaessa esittäydyn. Sitten seuraan opetusta ja katson, ettei kukaan jää yksin. Huomioin sen, että olisi hyvä tunnelma. Usein joukossa on yksi tai kaksi äänekkäämpää tyyppiä, joita pitää hieman rauhoitella. Ohjaan myös lasten ja nuorten työskentelyä työpajoissa opettajan apuna.”

Tekemistä riittää lisäksi ennen ja jälkeen kurssien, koska Sofia muun muassa valmistelee kurssitodistukset ja nimilaput, tekee materiaalihankintoja ja laatii osallistujien ruokavalioista listoja.

”Työni on hyvin monipuolista, ja tykkään olla lasten kanssa. Tarvittaessa voin pyytää lisää ohjeita ja apua. Täällä on mukava työporukka ja kiva ilmapiiri, ihmisiä on helppo lähestyä ja asiat järjestyvät aina.”

Hauskaa puuhaa lomalaiselle

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto aloitti Lasten ja nuorten kesäyliopisto -toiminnan vuonna 2013 muutamilla työpajoilla. Ne saivat innostuneen vastaanoton, joten tarjonta on laajentunut vuosi vuodelta ja tullut lapsiperheille tutummaksi.

Lasten ja nuorten kesäyliopiston työpajat ajoittuvat alkukesään, jolloin koulu on juuri jäänyt taakse. Ne pyritään toteuttamaan siten, että oppiminen tapahtuisi ikään kuin pelaamisen ja leikkimisen varjolla. Kurssillakin voi kokea olevansa ensisijaisesti lomalla – ja kuitenkin sisältö tukee koulujen opetussuunnitelmaa.

Taikurityöpajat ovat olleet mukana joka kesä. Tänä kesänä uutta on Yrityskylä-yhteistyö. Digitaalisuus ja virtuaalisuus on myös huomioitu työpajatarjonnassa. Tavoitteena on ideoida aina jotakin uutta lasten ja nuorten kesäyliopistolle.

Jo kolmas kesä

Sofialle tämä kesä on jo kolmas Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston töissä. Vuosina 2015 ja 2016 hän oli kesätöissä Oulun kaupungin kesätyösetelillä.

”Sain tietää näistä töistä vuonna 2015 äitini kautta, sillä hän opetti täällä kesäyliopistolla venäjän kieltä. Halusin tehdä parhaani, myös äitini vuoksi. Seuraavana vuonna minua pyydettiin tänne töihin, samoin tänä vuonna. Se on tuntunut hienolta.”

Kesätyökokemusta on kertynyt muutamilta vuosilta myös kahvilan pidosta. Tänä vuonna loppukesästä odottavat vielä työt Oulun taidemuseolla. Sofia valmistautuu opastamaan naistaiteilijoiden näyttelyn venäjäksi, joka on hänelle kotikieli. Syksyllä jatkuvat opinnot Oulun yliopiston Kauppakorkeakoulussa.

”Välillä omassa arjessani huomaan, kuinka paljon on jäänyt käteen Lasten ja nuorten kesäyliopiston työpajoista. Lempityöpajani on taikurityöpaja, ja saatan huvittaa ystäviäni sieltä opituilla korttitempuilla.”

Teksti: Anna Nieminen


Kesäyliopisto toivoo lapsilta ja vanhemmilta ehdotuksia Lasten ja nuorten kesäyliopiston työpajoista ensi kesäksi. Lähetä postia kesayo@pohjois-pohjanmaa.fi

maanantai 7. marraskuuta 2016

Valokuvauskilpailu 2016: Erilaisuus


Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen järjestämä avoin valokuvauskilpailu etsi valokuvia teemalla erilaisuus.

Aihe koettiin vaikeaksi, koska kuvia lähettiin poikkeuksellisen vähän. Vaikka erilaisuus voi ilmetä hyvin monella tavalla, sen tuominen esiin valokuvassa ja julkisessa kilpailussa on edelleen vaikea asia.

Kilpailun tuomareina toimivat Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston koulutussuunnittelija Merja Kuure, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen visuaalisen taiteen manageri, läänintaiteilija Antti Rundelin sekä valokuvaaja, tietokirjailija Pekka Punkari. 

Voittaja saa 300 euron, toinen 200 euron ja kolmas 100 euron rahapalkinnon. Kolme kuvaa palkittiin kunniamaininnalla. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken suoritettiin arvonta, jonka voittaja sai valita joko Kamera-lehden 6 kk:n tilausjakson tai Pekka Punkarin Digikamerakoulu-kirjan. 


 Palkitut kuvat:

1. Palkinto
Ahti Kannisto, Helsinki
Demarkaatiolinja

Puhutteleva kuva jalkapallokentän ulkopuolelta Helsingin Töölöstä, missä mellakkapoliisit yrittivät pitää erillään HIFK:n ja HJK:n kannattajia. Kuvan tunnelma on kuin sotarintamalta ja kertoo koskettavasti, kuinka “pienet” asiat voivat kasvaa järkyttäviin mittasuhteisiin.  Ilmeet, eleet, värit yhdessä tiiviin kuvakulman kanssa huutavat kovaa.

2. Palkinto
Jorma Aaltonen, Jyväskylä
Pitkä matka maaliin.

Koskettava kuva uuden reisiproteesin ensikokeilusta. Selkeä näkökulma tuo esiin kuntoutumismatkan pituuden, Lämpimät värit sekä testaajan ilme ja liike lupaavat hyvää. Tilanne muistuttaa myös, että kenestä tahansa voi tulla erilainen myös yllättäen.

3.  Palkinto
Susanna Raunio, Turku
Aarni esittelee veistostaan, diptyyki

Kuvien yksityiskohdat kertovat lämpimästi lapsen erilaisesta polusta muotoilutaitoihin. Muodot kiehtovat sekä tekijää että katsojaa.  


Kunniamaininnat aakkosjärjestyksessä:

Wilma Alho, Kempele
Kasvihuoneessa

Mirva Knuutila, Ylivieska
Puhalletaan yhteen hiileen


Sanna Saastamoinen, Haapavesi
Pojat kohtaavat elokuvan kautta


Arvonta:

Kaikkien osallistujien kesken suoritetun arvonnan voitti Wilma Alho Kempeleestä.


Onnittelemme kaikkia voittajia ja kiitämme kilpailuun osallistuneita!

Raadin puolesta
Pekka Punkari

Palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat tarinoineen löytyvät kesäyliopiston nettisivujen kuvagalleriasta tästä osoitteesta:
http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/valokuvauskilpailu-2016-palkitut-kuvat/