Taikuutta kirjastosta

Taikatemppujen salaisuuksista on tehty suomenkielisiä kirjoja aina 1800-luvulta lähtien. 1900-luvulla uusia suomenkielisiä taikakirjoja ilmestyi lähes joka vuosi. Kirjojen painokset olivat yleensä vaatimattomia, joten kirjat on myyty loppuun nopeasti, mutta niitä löytää edelleen kirjastoista. Taikurikirjat löytyvät hyllypaikkanumerosta 79.85. Ja Oulun kirjastoista taikurikirjoja näyttäisi löytyvän yli 50 erilaista! Jeps, tarkistin asian Oulun Kirjaston kotisivuilta!

Vaikka onkin epäreilua kehua jotain tiettyä taikurikirjaa, niistä kaikista kun löytää jotain kivaa itselle, laitan tähän silti muutamia vinkkejä mitä kirjoja kannattaa etsiä.

Solmu Mäkelä on kirjoittanut ja julkaissut kirjoja 50-luvulta lähtien. Suuri taikakirja on Mäkelän tärkein ja suosituin kirja, ja siitä onkin tehty 6 eri painosta, ensimmäinen on vuodelta 1951 ja viimeisin vuodelta 1983. Suuren taikakirjan lisäksi Mäkelältä on julkaistu kirjat Ihmeitä iloksi (1964), Taikoja taskusta (1967) ja Taikurin Taskukirja (1970).

Julius Sundman on taikureiden piirissä vähintään yhtä tunnettu taikuri kuin Mäkelä. Julius Sundman on julkaissut yhteensä 7 kirjaa: Taikatemppu harrastelijan käsikirja (1939, nimellä Julius Leoni), Korsutaikuri (1942), Hauskoja Taikatemppuja (1944 ja 1945), Taitava Taikuri (1950), Suuri Taikurikirja (1956), Parhaat taikatemput (1966) ja Valitut korttitemput (1971).

Kolmas suomalainen mestaritaikuri oli Reijo Salminen. Häneltä julkaistiin vuonna 1992 kirja jonka nimi on selkeästi Reijo Salmisen taikuutta. Vieläkin uudempaa otetta edustavat Iiro Seppäsen taikurikirjat Magian Maailma (1996) ja Taikoja ja tähtiä (1999).





Kun menet kirjastoon, kysy myös niitä taikurikirjoja jotka eivät enää ole hyllyssä, vaan jotka on jo siirretty varaston puolelle. Nekin ovat lainattavissa.


Kirjaston lisäksi taikurikirjoja voit aina silloin tällöin löytää antikvariaattiliikkeistä ja kirpputoreilta.

Taikuri Martti Sirén


Lasten ja nuorten kesäyliopisto järjestää kesäkuussa 2016 taikuri Martti Sirénin pitämiä taikurityöpajoja eri ikäisille lapsille ja nuorille.

Alla on kuvia kesän 2015 taikurityöpajojen tunnelmista.

Tulevaisuuden taitoja pelityöpajasta

Olin kesällä 2015 pitämässä lasten ohjelmointityöpajoja. Työpajojen tarkoituksena oli tutustua pelien ohjelmointiin alkeista lähtien ja antaa lapsille pelien tekemiseen liittyvää ymmärrystä ja osaamista. Työpajoissa käytettiin helppokäyttöisiä ohjelmointityökaluja (Scratch ja Microsoft Kodu Game Lab).

Työpajoissa lapset tutustuivat toisiinsa, tekivät yhteistyötä ja oppivat tulevaisuuden taitoja. He oppivat ohjelmoimaan pelihahmoja, suunnittelemaan ja toteuttamaan pelejä sekä ratkaisemaan haasteita. Lasten innokkuus ohjelmoida pelejä ja ennakkoluuloton asenne teknologiaa kohtaan oli havaittavissa kaikissa ohjelmointityöpajoissa. Minulle lasten ohjelmointityöpajojen pitäminen oli yksi kesän kohokohdista. Suurena apuna ohjelmointityöpajoissa toimi kesäyliopiston harjoittelija.

Opettaja Jarkko Sievi

Peliohjelmoinnin työpajat ovat lasten ja nuorten kesäyliopiston ohjelmassa myös kesällä 2016.

Alla on kuvia kesän 2015 pelityöpajatunnelmista.

Rakkaudesta kesäyliopistoon

Kun elämän merellä myrskyää, voi majakkana toimia kesäyliopisto, jonka opinnot antavat lisävaloa ja voimaa selviytymiseen ilman haaksirikkoa. Näin tapahtui kohdallani 1970-luvulla.

Olen syntynyt neljäntenä kahdeksanlapsiseen perheeseen. Koska kuulun suuriin ikäluokkiin, olen nähnyt tekoina, mitä on vanhempien yrittäminen, ahkeruus ja periksi antamattomuus. Lapsuusmuistoni ovat työn täyteisiä: oli sisarusten kaitsemista, siivousta, tiskausta ja lehmien laitumelle vientiä.  Isä teki montaa työtä yhtä aikaa ja äiti hoiti kodin, lapset ja eläimet. Pihan reunalla oli avotunkio, jonka laidalla unelmoin tulevaisuudestani.

Ylioppilaskesänäni isä sairastui, joten kirjallisuuden ja historian opinnot Tampereen yliopistossa saivat jäädä. Isosiskon esimerkkiä noudattaen hain sairaanhoitajakoulutukseen. Valmistuttuani terveydenhoitajaksi oli perheen perustamisen aika. Mieheni työn vuoksi muutimme Tornioon ja perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Ikävöin takaisin Ouluun. Mieheni teki päivätyön lisäksi rakennusurakoita iltaisin.  Olin yksin ja yksinäinen, sillä minulla ei ollut yhtään ystävää Torniossa. Koska lapset olivat pieniä, olisin uusien tuttavuuksien kanssa seurustelun lomassa niistänyt neniä ja pyyhkinyt pyllyjä. Olin uudelleen pikku-Irja, joka kysyi elämältä vai kysyikö elämä Irjalta. Muutanko takaisin Ouluun lapsineni, selviänkö taloudellisesti terveydenhoitajan palkallani. Mitä, miksi, miten ja milloin?




Juuri tuossa vaiheessa osui käsiini kesäyliopiston opinto-ohjelma. Siellä oli tarjolla psykologian approbatur-opinnot. Niinpä pakkasin laukkuni ja tyttöni ja matkustin vanhempieni luo Oulun Korvenkylään isäni rakentamaan kivimökkiin. Isä ja äiti hoitivat tyttöjä päivät, kun olin luennoilla. Lasten mentyä nukkumaan tein opiskeluun liittyvät tehtävät. Tuosta kesästä alkoi rakkauteni kesäyliopistoon ja sen tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin.  Minulla oli monet approbaturit suoritettuna pyrkiessäni opiskelemaan kasvatustieteitä. Jatkuva opiskelu on edelleen osa elämääni. Koin kesäyliopisto-opinnot niin palkitseviksi, että olen jatkanut opintojani työn ohessa tohtorin tutkintoon asti.

Opinnot ja työ kesäyliopistossa ovat olleet rikkaita, rakkaita ja rakentavia. Kerran sisälläni syttynyt rakkaus kesäyliopistoon ei koskaan häviä.


- Irja Lepola -

 

(Kirjoittaja on terveystieteiden tohtori - ja paljon muuta!)