Muistot näkyviksi

Kello lähentelee iltapäivä viittä ja sisään astelee tuttuja kasvoja. Ikääntyvien yliopisto on kohtaamispaikka, jossa vuodesta toiseen tutut kasvot ilahduttavat järjestäjiä läsnäolollaan. Luentojen aiheet saavat liikkeelle muutamia uusiakin, mutta aina paikalla saapuvat vakiokävijät. Kohtaamisia ja luentoja odotetaan uuden lukuvuoden alkaessa. Kevään luentosarja Muistot näkyväksi on saanut jo aiemminkin keskustelevat ikäihmiset kertomaan omia tarinoitaan - tarinoita lapsuudesta, tarinoita kotikaupungista, tarinoita paikallisista ihmisistä. Osallistujat kantavat mukanaan pitkää historiaa ja mielenkiintoisia tarinoita.

Kevään luennot alkoivat ilosta. Marjaana Kössön johdolla ensimmäisellä luennolla päästiin pohtimaan mitkä asiat tuottavat iloa. Puheensorina täytti tilan, toisilleen entuudestaan tutut ja tuntemattomat kertoivat itselleen tärkeitä ja iloa tuottavia asioita. Ylivieskassa Marjaana oli liikkeellä 19.2., jossa hän törmäsi melkoiseen sattumaan. Seuraavassa on Marjaanan sanoin tarina mitä tapahtui luennolla:  "Olen vuosien ajan kerännyt luentojani varten kalevasta syntymäpäiväkirjoituksia yms juttuja. Niiden joukossa oli 93-vuotiaan Jaakko Savolan haastattelu. Hänen ennakkoluuloton ja periksiantamaton 'omakuntoutus' eli akupunktion opettelu ja päivittäinen liikunta puhuttelivat minua. Että korkeassa iässä ja vielä mies! Olen kertonut Jaakon tarinaa myös työikäisten luennoilla. Hän on ollut yksi niistä tervaskannoista, jota fanitan ja jota olen tarjonnut nykypolville esimerkiksi. Kerroin Jaakon tarinan myös Ikis-luennolla Ylivieskassa 19.2.14. Ilo ja yllätys oli suuri, kun tarinan jälkeen takarivistä nousee käsi. Annoin pyytäjälle puheenvuoron. Mies nousee penkistään seisomaan ja sanoo: Minä olen tuo Jaakko Savola. Kiitin häntä. ja kerroin, mitä olin hänen tarinallaan tehnyt. Luennolle osallistuneet innostuivat kyselemään Jaakolta hoitovinkkejä ja akupunktiosta olisi riittänyt varmasti juttua yömyöhään. Vaimo kuiskasi minulle, että kohta tulee täyteen 97 vuotta. Luennon päätyttyä otimme muistoksi kuvan. Arvaatte varmaan, että ihastus oli suuri, kun viikon päästä Kuusamon luennolla kerroin Ylivieskan tapahtumista! " Ilolla voimme todeta, että maailma osoittautuu välillä todella pieneksi.

Kuvat kirvoittavat osallistujat kertomaan tarinoita. TtM Elisa Nordström kertoo kuulijoille valokuvallisesta työskentelystä jokaisen arjessa. Paikallinen aktiivisuus ja innostus valokuvaukseen nousivat Kuusamossa vahvasti esille. Kuulijakunnassa oli mukana paljon kuvaamisen parissa olleita, esimerkiksi kahtena vuonna peräkkäin (2012 ja 2013)vuoden lehtikuvaajan palkinnon voittaneen Meeri Koutaniemen äiti. Kuvaaminen ei ole vain tyttären ammatti vaan koko perheen yhteinen harrastus. Paula Koutaniemi kertoi, että heidän perheessään jokaisella on erilaiset itselleen merkitykselliset mielenkiinnon kohteet kuvaamisessa. Osallistujista Taimi Pitkänen (o.s. Pätsi) on kuvannut ahkerasti kotikylänsä Penttilänvaaran ja naapurikylien elämää http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/kokoelmat/431?sivu=16.  Kuvamuistot mm. evakosta paluuajan kuvat hävitettyyn ja poltettuun Kuusamoon herättivät kuulijoissa kipeitäkin muistoja, jotka haluttiin jakaa muiden kanssa. Osallistujat kertoivat luennoitsijalle aktiivisten harrastajien perustamasta Facebook-ryhmästä Vanhaa Kuusamoa, johon on kerätty vanhoja Kuusamossa otettuja kuvia. Ryhmää luennolle osallistuneet pitävät kulttuurihistoriallisesti merkittävänä tekona. Sivuihin alkuun vastahakoisesti suhtautunutkin on hiljalleen myöntynyt vanhojen kuvien julkaisemiseen, koska kokemus niiden herättämästä keskustelusta ryhmässä ulkomaita myöten on lisännyt ymmärrystä kuvien jakamisen merkityksestä.

Teija Jokipii kertoi omalla luennollaan terapeuttisesta kirjoittamisesta, jossa tärkeintä ei ole muoto vaan sisältö. Teija kuvasi kirjoittamista tavaksi ajatella, tulla nähdyksi, tulla kuulluksi ja tulla rakastetuksi. Luento nostatti osallistujissa toiveen kirjoituskurssien järjestämisestä. Erityisesti elämänkertojen kirjoittaminen kiinnostaa ikäihmisiä joilla on monia tarinoita kerrottavana. Monet kokivat, että tärkeitä tarinoita mm. evakkoajalta jää kertomatta ja kirjaamatta.

Kulttuurineuvos Tuure Holopainen aloittaa ja päättää kevään viimeisen illan tarinalla. Luennoitsija päättää luentonsa sanoihin ”Minun maailmassani myös tämä luento on tarina, minun tarinani jonka olen kertonut teille. Toivon, että tämä tarina kirvoittaa teitä kertomaan omia tarinoita.” Luennon innostamana vanhat tarinat nousivatkin kuulijoiden lapsuudesta esiin.  Keskustelussa nousi esille miten suvun perinnettä siirrettiin tarinoiden mukana. Tarinat olivat tapoja viettää iltaa, kun ei vielä ollut sähköjä. Tarinat myös muuttavat muotoaan ajan saatossa. Pitkään suvussa kulkenut tarina saattaa olla ajan myötä vaikeasti tunnistettavissa ja siitä saattaa olla useita versioita, kun tarinan kertojia on matkan varrella useita.

Ikääntyvien yliopiston luennot ovat päättyneet tältä keväältä, mutta toivottavasti tapaamme syksyllä 2014 jolloin jatkamme samalla Muistot näkyviksi -teemalla. Ikääntyvien yliopiston luentoja järjestetään Oulussa, Raahessa, Ylivieskassa ja Kuusamossa. Mikäli kiinnostuit niin seuraa ilmoittelua kotisivuillamme http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/ikaantyvien_yliopisto_ja_senioritoiminta/.  Mukavaa kesää ”ikisläisiltä” ja tapaamisiin syksyllä!