perjantai 20. marraskuuta 2015

Vinoa katsetta kirjoittamassa

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen vuoden 2015 kirjoituskilpailun lajityypiksi oli määritelty satiiri.  Määräaikaan mennessä kilpailuun lähetettiin 40 tekstiä. Eniten kilpailutekstejä tuli Tampereelta, 6 kappaletta.

Tuomariston tehtävä oli tänäkin vuonna vaikea: raati katsoi, että olisi voinut päätyä erilaiseenkin loppuratkaisuun.  Tuomaristo päätyi kuitenkin yksimielisesti valitsemaan kolme palkittua ja seitsemän kunniamainittua.  Kunniamainittujen joukossa oli viime vuosilta tuttuja kirjoittajia.

Yleislausumana tuomaristo totesi, että satiiri lajityyppinä koettiin epäilemättä hankalaksi. Tähän viittaa jo se, että tekstejä tuli huomattavasti vähemmän kuin edellisinä vuosina. Vain 40 kirjoittajaa lähti satiirin keinoin tavoittelemaan aiheeksi annettua vinoa katsetta. Hyvin monessa tekstissä keskiössä oli työyhteisö. Myös henkilö- ja parisuhdekuvaus kirvoitti satiiriseen kerrontaan. Valtaosa teksteistä oli valmiita kokonaisuuksia, vaikka tuomaristo pohti myös tiettyjen tekstien kohdalla pitkittämisen ongelmaa.

Vuoden 2015 tuomaristoon kuuluivat kirjailija Tommi Parkko, kirjailija, FM Pauliina Vanhatalo, kirjoittajaohjaaja, FM Marja-Riitta Vainikkala sekä puheenjohtajana Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen erityisasiantuntija, FM Ulla Lassila. Kilpailun sihteerinä oli Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston koulutussuunnittelija, KM Merja Kuure.


Palkitut tekstit

1. palkinto
Helsinkiläinen Kimmo Kettunen sai ensimmäisen palkinnon tekstillään Soveltuvuustesti. Kettusen Soveltuvuustesti on tyylikästä tekstiä: se pistää lukijan ajattelemaan.

Aiheena Kimmo Kettusen Soveltuvuustestissä on työelämä. Iva ja kärki eivät ole osoittelevaa vaan satiirisuus löytyy pinnan alta. Teksti on myös hyvin kirjallinen.

Ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 300 euroa.

2. palkinto
Turkulainen Marja Uimonen sai toisen palkinnon tekstillään Tärkeä ja kiireinen. Uimosenkin teksti on työyhteisökuvaus, jonka satiirisuus on pinnan alla mutta kuitenkin läsnä. Kieli on viimeisteltyä.

Uimosen Tärkeässä ja kiireisessä on hallittu muoto: hän ei selittele liikaa. Uimonen osaa myös hyvin käyttää eläytyvää minä-kertojaa. Erityisesti tuomaristo piti yllätyksellisestä lopetuksesta.

Toinen palkinto on suuruudeltaan 200 euroa.

3. palkinto
Helsinkiläinen Liisa Näsi sai kolmannen palkinnon tekstillään Välitön ihminen.  Näsin teksti on ihmissuhdesatiiri, satiirinen avioliittokuvaus. Se keskittyy henkilö- ja parisuhteen problematiikkaan.

Kokonaisuutena Näsin teksti on ehjä ja hallittu. Tuomaristoa miellyttivät myös monipuoliset kerrontamuodot.

Kolmas palkinto on suuruudeltaan 100 euroa.


Seitsemän kunniamainintaa

Kunniamaininnan arvoisen tekstin kirjoittajat ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat:
Ahola Jukka, Oulu, Viisi yllättävää keinoa olla onnellinen
Pessi Frida Maria, Turku, Kahvikuppineuroosi
Pietilä Risto, Kuopio, Lankkipoika
Riekki Rauno, Taivalkoski, Sinikka ja Reidar eli Impressioita pyöräilykatastrofivuodelta
Saarikoski Sirpa, Tampere, Juppihippiporo
Saarinen Sanni, Helsinki, Oikeus vedenpaisumukseen
Syrjälä Anne, Seinäjoki, Vino hymy

Kunniamaininnan saaneet saavat kunniakirjan.


Arvonta

Kirjoittajien kesken arvottiin kirjapalkinto, jonka saa Helena Seppälä Orivedeltä.



Onnittelemme kaikkia voittajia ja kiitämme kilpailuun osallistuneita!

Raadin puolesta
Ulla Lassila

Kilpailun 10 parasta tekstiä ovat luettavissa tältä sivulta:
http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/kirjoituskilpailu-2015/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti