torstai 4. helmikuuta 2016

Rakkaudesta kesäyliopistoon

Kun elämän merellä myrskyää, voi majakkana toimia kesäyliopisto, jonka opinnot antavat lisävaloa ja voimaa selviytymiseen ilman haaksirikkoa. Näin tapahtui kohdallani 1970-luvulla.

Olen syntynyt neljäntenä kahdeksanlapsiseen perheeseen. Koska kuulun suuriin ikäluokkiin, olen nähnyt tekoina, mitä on vanhempien yrittäminen, ahkeruus ja periksi antamattomuus. Lapsuusmuistoni ovat työn täyteisiä: oli sisarusten kaitsemista, siivousta, tiskausta ja lehmien laitumelle vientiä.  Isä teki montaa työtä yhtä aikaa ja äiti hoiti kodin, lapset ja eläimet. Pihan reunalla oli avotunkio, jonka laidalla unelmoin tulevaisuudestani.

Ylioppilaskesänäni isä sairastui, joten kirjallisuuden ja historian opinnot Tampereen yliopistossa saivat jäädä. Isosiskon esimerkkiä noudattaen hain sairaanhoitajakoulutukseen. Valmistuttuani terveydenhoitajaksi oli perheen perustamisen aika. Mieheni työn vuoksi muutimme Tornioon ja perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Ikävöin takaisin Ouluun. Mieheni teki päivätyön lisäksi rakennusurakoita iltaisin.  Olin yksin ja yksinäinen, sillä minulla ei ollut yhtään ystävää Torniossa. Koska lapset olivat pieniä, olisin uusien tuttavuuksien kanssa seurustelun lomassa niistänyt neniä ja pyyhkinyt pyllyjä. Olin uudelleen pikku-Irja, joka kysyi elämältä vai kysyikö elämä Irjalta. Muutanko takaisin Ouluun lapsineni, selviänkö taloudellisesti terveydenhoitajan palkallani. Mitä, miksi, miten ja milloin?




Juuri tuossa vaiheessa osui käsiini kesäyliopiston opinto-ohjelma. Siellä oli tarjolla psykologian approbatur-opinnot. Niinpä pakkasin laukkuni ja tyttöni ja matkustin vanhempieni luo Oulun Korvenkylään isäni rakentamaan kivimökkiin. Isä ja äiti hoitivat tyttöjä päivät, kun olin luennoilla. Lasten mentyä nukkumaan tein opiskeluun liittyvät tehtävät. Tuosta kesästä alkoi rakkauteni kesäyliopistoon ja sen tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin.  Minulla oli monet approbaturit suoritettuna pyrkiessäni opiskelemaan kasvatustieteitä. Jatkuva opiskelu on edelleen osa elämääni. Koin kesäyliopisto-opinnot niin palkitseviksi, että olen jatkanut opintojani työn ohessa tohtorin tutkintoon asti.

Opinnot ja työ kesäyliopistossa ovat olleet rikkaita, rakkaita ja rakentavia. Kerran sisälläni syttynyt rakkaus kesäyliopistoon ei koskaan häviä.


- Irja Lepola -

 

(Kirjoittaja on terveystieteiden tohtori - ja paljon muuta!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti